Miten päästä narsistin otteesta
05.08.2020 | Kirjapaja
Jenni Kiviniemi kehottaa teoksessaan Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä (Kirjapaja) narsismin uhria tarttumaan rohkeasti oman elämänsä ohjaksiin. Kirja kertoo vertaistarinoita ja tarjoaa välineitä niin oman tilanteen tunnistamiseen kuin vapauttavaan muutokseen.
Narsismi on Kiviniemen mukaan ilmiönä vaikea, ja narsistisen ihmisen uhrin osassa on tukalaa olla. Aluksi ongelmaa on vaikea tunnistaa, ja sen jälkeenkin keinoja kipeän tilanteen muuttamiseen voi olla hankala löytää. Narsisti pitää tiukasti otteessaan.
”Hän on kuin pieni lapsi, jonka luota äiti on hetkeksi poistunut halutessaan omaa aikaa, jotta jaksaisi jälleen hoivata sairaalloisen huomionhakuista ja mustasukkaista lastaan”, Kiviniemi kirjoittaa.
”Narsistisen ihmisen lähellä olevan maailma muuttuu suhteen alkuvaiheen onnesta päinvastaiseksi. Piina tuntuu loputtomalta. Hetkelliset helpommat ajat herättävät usein toivon, jonka varaan moni jää herkästi roikkumaan pitkäksikin aikaa. Maailman kaventuessa narsistisen ihmisen ympärille ilmapiiri täyttyy epätoivosta ja pelosta, surusta sekä turvattomuuden tunteesta.”
Vaikka toista ihmistä ei voi muuttaa, rehellisyys itseä kohtaan auttaa eteenpäin. Kun astuu narsismin varjosta oman elämänsä ohjaksiin, elämänilo ja mielekkyys saavat jälleen tilaa.
Kirjan tarkoitus on auttaa ja lohduttaa narsistisen ihmisen lähellä elämään joutunutta. ”Haluan antaa lukijalle tärkeää tunnetta ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisesta ja palauttaa toivoa, joka on voinut olla täysin kadoksissa ja jota ilman on vaikea jaksaa jatkaa eteenpäin.”
Jenni Kivimäki, Hyvästit narsistille – Tervetuloa oma elämä. Kirjapaja 2020. 175 s. Kansi Saara Helkala. Kl 14.8. ISBN 978-952-354-257-0
Jenni Kiviniemi on ratkaisukeskeinen terapeutti ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän on perehtynyt lähisuhdeväkivaltaan ja narsismia lähisuhteissa kokeneiden auttamiseen. www.jennikiviniemi.fi
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Marja-Liisa Saraste | viestintäpäällikkö | p. 040 553 4757 | marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi tai Jenni Kiviniemi | jenni@kiviniemi.fi | p. 040 7228546
Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt: Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi
Kirjan kansi https://urly.fi/1HEB Tekijän kuva https://urly.fi/1HHt