Lastenkirjasyksyssä luvassa uutta kotimaista fantasiaa, ympäristöteemoja ja ystävyyden supervoimia

Lasten Keskuksen syksyn 2021 uutuuskirjoissa tutustutaan kierrätykseen, opetellaan olemaan hyviä kavereita ja kohdataan salaperäinen Suttu. Fantasian ystävät pääsevät avaamaan ovet Mustan Kuun majataloon ja maagisen salaväen maailmaan.

 

Lastenkirjasyksyssä 2021 tavataan tunnettuja kotimaisia kirjailijoita ja runoilijoita.

Reetta Niemelän kirjoittama ja Katri Kirkkopellon kuvittama Mustan Kuun majatalo aloittaa uuden Musta Kuu -fantasiasarjan, jonka maagisessa maailmassa ajankohtaiset ympäristöteemat nivoutuvat kansanperinteeseen ja mytologiaan. Lisäksi Kirkkopellon huiman suosittu Molli tutustuu omien rajojen merkitykseen sekä itsekkyyden ja epäitsekkyyden kysymyksiin Molli ja salaperäinen Suttu -kirjassa.

Runoilija Jukka Itkosen lastenrunojen parhaimmistoa ja uusia helmiä on koottu Kultapöllö-kokoelmaan, jonka on kuvittanut Matti Pikkujämsä. Kultapöllö juhlistaa Itkosen syksyllä vietettävää 70-vuotissyntymäpäivää.

Virpi Penna kuljettaa pienen pöllön päiväkotimaailmaa muistuttavaan yökotiin kuvakirjassaan Unto yökodissa. Marjo Nygård ja Elle Niemistö ovat puolestaan ajankohtaisten lajittelu- ja kierrätysasioiden parissa kirjallaan Kaikki kiertoon – Siilin vihreä päivä. Siinä Nygårdin vilkas kuvitus yhdistyy Niemistön asiantuntemukseen kiertotaloudesta.

Ystävyyden taitoja ja hyvän ystävän piirteitä itsestä etsitään Merja Kalmin kirjoittamassa ja Mira Malliuksen taattuun tyyliin kuvittamassa Hyvä kaveri – Ystävyyden supervoimat -kirjassa. Monica Vikström-Jokelan kirjoittamassa ja Heli Pukin kuvittamassa Millainen on taivas? -kirjassa pohditaan kristillisessä viitekehyksessä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Lisäksi syksyn uutuuksissa seikkailee muun muassa vinksahtanut valikoima hirveitä hirviöitä ja yrmeä Piilolaakson Pöntinen, joka ei paljon seikkailuista perusta, mutta jotenkin kummasti kuitenkin päätyy seikkailemaan Sumusaarille. Jo 30 vuotta kimallellut Sateenkaarikala saa odotetun uuden suomenkielisen painoksen, ja kaikki tiedonjanoiset voivat sukeltaa vedenalaisen maailman salaisuuksiin suositun 100 asiaa -sarjan uutuudessa 100 asiaa valtameristä.

Tutustu tarkemmin kotimaisiin uutuuksiimme alta ja selaa digitaalista katalogia.

 

REETTA NIEMELÄ ja KATRI KIRKKOPELTO
Mustan Kuun majatalo (Musta Kuu I)

Sinimäen kaupungin Ylämäentiellä on salaperäinen majatalo. Perhoshullu Saimi ja hänen eläinlääkäri-isänsä saapuvat kaupunkiin perustaakseen luonnonvaraisten eläinten sairaalan ja päätyvät hankkimaan talon käyttöönsä. Vähitellen talo paljastaa Saimille outoja salaisuuksiaan, ja pian Mustan Kuun majatalo onkin auki turvapaikaksi kaikille salaväkeläisille: hiisille, räpeltäjille, keijuille, peikoille, ilkinakkeleille ja muille luonnonhengille. Mutta vain siinä tapauksessa, että eräs ihminen, salamieli, haluaa auttaa. Kukaan ei kuitenkaan vielä aavista uhkaa, joka väijyy melkein oven takana…

Lokakuu 2021 | ISBN 978-952-354-507-6 | Sidottu, ilmestyy myös e- ja äänikirjana. | Tutustu verkkokaupassa.

 

KATRI KIRKKOPELTO
Molli ja salaperäinen Suttu

Mollin rakkaassa kodissa tapahtuu outoja: tavarat vaihtavat paikkaa, esineitä putoilee hyllyiltä, sotkuisia pieniä jalanjälkiä ilmestyy sinne tänne, ja koko talo tuntuu omituisesti huokailevan ja narisevan liitoksissaan. Ja miksi ihmeessä joka paikasta löytyy ruusunmarjan siemeniä? Mollin kotirauha on mennyttä! Ystävänsä Pikku Sisun kanssa Molli selvittää outoja tapahtumia ja joutuu pieneen suureen seikkailuun. Liikuttava tarina kertoo oman tilan merkityksestä, erilaisista temperamenteista, yhdessä elämisen haasteista sekä itsekkyyden ja epäitsekkyyden rajoista.

Syyskuu 2021 | ISBN 978-952-354-502-1 | Sidottu | Tutustu verkkokaupassa.

 

VIRPI PENNA
Unto yökodissa

Kuten aina arkisin, Unto lentää hoitoon yökotiin. Yö hoidossa sujuu tuttuun tapaan: ulkoillaan, leikitään ja syödään. Jäkäläpöperö ei ole kaikkien makuun, mutta se on terveellistä. Tänä yönä koko siivekäs sakki kiipeää retkelle korkean puun latvaan. Vauhdikkaan retken jälkeen nukutaan yökkärit. Untoa ei nukuta, ja yöhön mahtuu vielä yllätyksiä…

Elokuu 2021 | ISBN 978-952-354-509-0 | Sidottu | Tutustu verkkokaupassa.

 

JUKKA ITKONEN ja MATTI PIKKUJÄMSÄ (kuvitus)
Kultapöllö

Nyt hemmotellaan runon ystäviä! Kultapöllö sisältää Jukka Itkosen suosituimpia lastenrunoja viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Mukana on pitkälti toistasataa runoa – oivaltavia, hauskoja, koskettavia, elämäniloisia, parasta laatua itkosmaisia. Toisin katsomisen taito ja asioiden suhteellisuuden näkeminen ovat Itkosen runouden ydintä. Itkosen sanoin: ”Maailma ei ole sellainen kuin se on, vaan se on myös sellainen kuin se voisi olla.” Teoksen runot ovat kattava läpileikkaus Itkosen monipuolisesta tuotannosta.

Syyskuu 2021 | ISBN 978-952-354-500-7 | Sidottu | Tutustu verkkokaupassa.

 

MERJA KALM ja MIRA MALLIUS (kuvitus)
Hyvä kaveri – Ystävyyden supervoimat

Jokaisessa meissä piilee ystävyyden supervoimia, jotka auttavat meitä olemaan toisille ystävänä, turvana ja tsempparina silloin, kun he sitä tarvitsevat. Huomaavaisuus, luotettavuus, lempeys, uskollisuus, suvaitsevaisuus... Lämminhenkinen teos luottaa vahvuuspedagogiikan voimaan ja tarjoaa nuorille lukijoille työkaluja kasvaa huomaavaisiksi ja luotettaviksi ystäviksi.

Elokuu 2021 | ISBN 978-952-354-494-9 | Sidottu | Tutustu verkkokaupassa.

 

MARJO NYGÅRD ja ELLE NIEMISTÖ
Kaikki kiertoon – Siilin vihreä päivä

Touhukkaan siilin keittiössä jäte muuttuu komposti- ja bokashimullaksi, mutta kaikkea ei voi kompostoida. Niinpä siili ja ystävänsä lähtevät kimppakyydillä uuteen jätekeskukseen. Auto on täynnä tavaraa: kodinkoneita, kartonkeja, maalinjämiä, muovipakkauksia... Mihin ne päätyvät? Entä mihin lajitellaan hajuvesi, sohva, paristot tai loisteputket? Jätekeskuksessa selviää, miksi robotit nostelevat säkkejä uuniin, mitä vanhoista renkaista syntyy ja miten lämpimät kodit liittyvät jätteisiin. Entä mikä ihme on biokaasulaitos?

Elokuu 2021 | ISBN 978-952-354-501-4 | Sidottu | Tutustu verkkokaupassa.

 

MONICA VIKSTRÖM-JOKELA ja HELI PUKKI (kuvitus)
Millainen on taivas?

Joku on ehkä sanonut sinulle, että kun kuolemme, menemme taivaaseen. Mutta missä taivas on? Minkälaista siellä on? Taivaasta on monta kuvaa. Tämä on niistä yksi. Kertomus veneretkestä luo lapsentajuisen ja turvallisen kuvan elämästä ja kuolemasta, taivaasta, ikävästä ja jälleennäkemisestä. Kirja sopii lapselle, joka pohtii elämän suuria kysymyksiä tai jota kuolema on kohdannut. Humoristisen lämmin kuvitus kiinnittää tarinaa vahvasti lapsen arkitodellisuuteen.

Syyskuu 2021 | ISBN 978-9523-544-987 | Sidottu | Tutustu verkkokaupassa.

 

 

Kirjojen kansikuvat löytyvät kirjan nimellä kuvapankista.

Kirjailijoiden ja kuvittajien kuvia löytyy kirjailijoiden ja kuvittajien nimellä.

 

 

Lisätietoja ja haastattelut:
Piia Latvala | viestintäpäällikkö | p. 0400 999 499 | piia.latvala@lastenkeskus.fi

Arvostelukappaleet ja kuvat:
Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@lastenkeskus.fi

- Tutustu myös näihin -

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon fantasiaromaani M...

lue lisää

Uudessa Lasten virressä lasten ääni kuuluu monin tavoin

lue lisää

Lasten Keskus Helsingin Kirjamessuilla 2022

lue lisää