Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravistelee keskiluokkaa ja haastaa miettimään, millaisen yhteiskunnan haluamme

Lähtökohtamme on meissä lujassa. Auli Viitala kehottaa tutkimaan, miten lapsuudenperheestä saadut eväät vaikuttavat tapaan nähdä oma paikka yhteiskunnassa.

Kotoa saadut eväät kulkevat matkassamme tiukasti, eikä yhteiskuntaluokkaa vaihdeta kuin sukkia. Auli Viitala tajusi tämän, kun sairastui, erosi, köyhtyi ja putosi sivuun hänelle niin tutusta keskiluokasta. Elämäni kansalaisena -esseeteoksessaan hän kirjoittaa tarkkanäköisesti keskiluokan kaipuusta tasa-arvoon ja yhteiskunnan poimuihin hiipivästä eriarvoisuudesta, jota keskiluokkainen ei huomaa ennen kuin itse kompastuu.

Uudessa ympäristössään Auli Viitala oli kuin kielipuoli ja jotenkin eriparinen. Vaikka tyttö lähtee keskiluokasta noin vain, keskiluokka ei lähde tytöstä, joka on kasvanut luottamaan tietoon, koulutukseen ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin, demokratiaan. Yhteiskunta-luokka, jossa olemme kasvaneet, kulkee mukanamme, tahdoimme sitä tai emme. 

Oma keskiluokkainen perhe, opettajavanhemmat ja kehitysvammaisena syntynyt veli, hyvä koulutus, järjestelmällisesti edennyt elämä ja perusluottamus yhteiskuntaan muodostavat Auli Viitalalle kehyksen, jossa hän kasvoi ja oppi tutkimaan maailmaa. Lapsuusperheensä kautta hän nyt myös kirjoittaa ja vie lukijan yhteiskuntaluokkien väliin ja keskelle, luomaan sen keskiluokan ansaitseman kriittisen silmäyksen ja haastamaan omat ajattelutavat.

Elämäni kansalaisena -teos on omakohtainen tutkimusmatka siihen, kuinka kotitausta ohjaa ihmisen itseymmärrystä ja tapaa hahmottaa yhteiskuntaa. Kotoa saadut elämän eväät eivät ole sanahelinää. 

”Haaveilen, että minun lapsuusmietteeni saavat lukijan tutkimaan, mistä hän tulee. Millainen käsitys yhteiskunnasta lapsuudenperheessä vallitsi? Miten se vaikuttaa siihen, millaisena näkee oman paikkansa nykyään? Ja tärkeimpänä – millaisen yhteiskunnan tahdomme?” Viitala kirjoittaa.

 

Auli Viitala on helsinkiläis-savolainen vapaa kirjoittaja. 

 

Auli Viitala: Elämäni kansalaisena
Kansi Bifu
Kannen kuva Ilkka Malinen
Kirjapaja 2023
ISBN
978-952-354-696-7
163 s | Kl 99.1 / 30.11


Ilmestyy äänikirjana maaliskuussa, lukija Auli Viitala. ISBN 978-952-354-756-8.

 

Elämäni kansalaisena Kirjapajan verkkokaupassa.


Arvostelukappaleet ja haastattelut:

Piia Latvala | viestintäpäällikkö | 0400 999 499 | piia.latvala@kirjapaja.fi

Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi

- Tutustu myös näihin -

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon fantasiaromaani M...

lue lisää

Uudessa Lasten virressä lasten ääni kuuluu monin tavoin

lue lisää

Lasten Keskus Helsingin Kirjamessuilla 2022

lue lisää