Marianne Kiskola & Katja Kouvalainen: Päivitetyt pyhimyslegendat ja muita armon ilmenemismuotoja

24 pyhimystä pahan päivän varalle on meidän tekijöiden ensimmäinen kirjayhteistyö. Yhteistyö sujui loistavasti, vaikka meillä oli yli 4000 kilometriä välimatkaa ja korona sulki maiden rajat ja kotien ovet. Maalliset haasteet eivät kuitenkaan voineet estää tämän kirjan tekemistä, sillä pyhimysten mukana työhuoneisiimme laskeutui ikiaikainen flow, joka vei meidät mennessään. Yksinäistäkään ei ehtinyt tulla, sillä pyhimykset pitivät meille seuraa, tullen yksi kerrallaan kertomaan meille tarinaansa.

Kirja ei ole kirja ennen kuin sillä on lukija. Niinpä odotimme jännityksellä kirjaa ja vasta sitten – ehkä viikkojen päästä – palautetta. Tulimme yllätetyiksi. Kirja tuli nimittäin ulos etuajassa. Yhtä vaivattomasti ja tuttavallisesti kuin pyhimykset olivat ilmiintyneet paperille ja kankaalle työhuoneissamme. Ennen kuin olimme edes itse ehtineet nähdä kirjaa valmiina, saimme ensimmäiset lukijapalautteet. Saimme ihania viestejä. Joku oli ajatellut lukevansa tietokirjaa, mutta löytänyt itsensä nauramasta tai itkemästä ääneen. Kirja-ahmijat kertoivat hiljentymisestä ja halusta pysähtyä erikseen jokaisen pyhimyksen äärelle.

Pikkutarkat tutkivat kuvia ja tekivät symbolilöytöjä. Kaikilla tuntui olevan oma suosikkinsa. Sitten he kysyivät meiltä, kuka oli meidän lempipyhimyksemme tai miten tulimme valinneeksi kirjaan kunkin heistä – joista osa lukijoista ei ollut kuullutkaan? Siinäpä se! Emme me tainneet valita ketään, vaan meidät valittiin. Meidän tehtävänämme oli vain kertoa heidän tarinansa ja tuoda esille mahdollisesti päivitetty näkökulma. Kirjoittaa ja maalata heidät eläviksi tähän päivään. Muistuttaa heidän tehtävästään; empatiasta ja armosta.

Olisi epäreilua valita suosikki, koska kaikkien elämä on arvokasta ja kaikista pyhimyksistä tuli meille ystäviä. Mutta ehkä voimme kertoa muutamasta kohtaamisesta. Ensimmäinen kirjaan saapunut pyhimys oli Wikipedian kummisedäksi nimeämämme Isidorus Sevillalainen, johon – ja jonka tietosanakirjoihin – Marianne ihastui niin paljon, että olisi halunnut kirjoittaa ja puhua vain hänestä. (Kuva 2.)

Samaan aikaan Katja – odotellessaan Mariannea ulos Isidorus-hurmiosta – maalasi kotonaan seinän kokoista Mariaa ja tuli huomaamaan, että 24 seinänkokoista pyhimystä ei mahdu mitenkään hänen olohuoneeseensa. Katja ilmoitti, että maalaustekniikkakin täytyy modernisoida, jos tämä kirja aiotaan saada valmiiksi. (Kuva 1, Neitsyt Maria.)

Juudas Iskariotin tarinan kohdalla olimme syvien pohdintojen äärellä. Marianne oli lukenut aikaisemmin Amos Ozin kirjan Juudas ja se oli jäänyt vainoamaan hänen oikeuskäsitystään. Todellakin – miksi ihmeessä valtavan rikas maanomistaja olisi kavaltanut parhaan ystävänsä 30 hopearahasta, joka oli hänelle lähes metalliromua? Tästä sai alkunsa pohdinnat Juudaksen nimen pahasta kaiusta ja siitä, miten me armosta loputtomiin puhujat, emme voi vielä 2000 vuoden jälkeenkään armahtaa miestä, jolta kuoli paras ystävä ja hänen mukanaan usko? Koska me kirjantekijät olemme sitä mieltä, että armo on myös Juudasta varten, halusimme palauttaa hänelle pyhyyden. Nimesimme hänet omin lupinemme kaikkien väärinymmärrettyjen ja vihattujen suojeluspyhimykseksi. Jospa tuleva sukupolvi – joille yritämme opettaa suvaitsevaisuutta ja estää heitä sortumasta koulukiusaamiseen – kirjoittaisi Juudaksen historian uusiksi. Armon historian.

Erityisen koskettavana pidimme kohtaamista Mariettan eli Maria Bartolomea Bagnesin kanssa.  Tämän tuskaisten toverin halusimme kuvata voimissaan ja ilman hänen ikuista attribuuttiaan – piiskaa – sillä elämä ja hänen läheisensä kyllä kurittivat häntä aivan tarpeeksi tehden hänen elämästään silkkaa kärsimystä. (Kansikuva.)

Jokainen kohtaaminen oli arvokas ja opettavainen. Se opetti myös katsomaan ympärilleen kaikkia kohtaamiamme ihmisiä mahdollisina pyhyyden lähettiläinä. (Kuva 3,  Ávilan Teresa.)

Olkoon pyhä kanssanne!

Me tämän kirjan tekijät ajattelemme pyhimyksiä ykkösluokan sotureina, jotka omalta osaltaan yrittävät tehdä ihmiskunnasta parempaa porukkaa. Ihmisellä ei voi olla koskaan liikaa lohtua, tukea ja armoa tarjoavia peräänkatsojia. Samalla pyhimykset kannustavat ihmistä olemaan parempi versio itsestään. (s.8.)