Siili
Touhukkaan siilin puutarhassa, keittiössä ja kaveripiirissä tapahtuu ja opitaan monenlaista uutta. Keväisin kaikessa on itua, kesällä lähdetään reppureissulle ja kaikenlaisen kaman kertyessä nurkkiin opetellaan, mistä kiertotaloudessa ja kierrättämisessä on kyse. Sympaattisen siilin tarinoiden lomassa on hyödyllistä tietoa.
Siilin touhuista kertoo Marjo Nygård.
Reppureissulle – Siilin retkikirja
Mitä kaikkea tarvitsee huomioida ja pakata mukaan, kun lähdetään retkeilemään? Eväät maistuvat parhailta nuotion äärellä, ja lisää herkkuja kerätään luonnosta, sillä marjoja ja sieniä riittää. Siihen jokamiehellä ja jokasiilillä on oikeus. Mitä muita oikeuksia onkaan? Mättäillä vaellellessa voi myös tarkkailla kasveja, lintuja ja muita metsäneläimiä.
Kaikki kiertoon – Siilin vihreä päivä
Siilin keittiössä jäte muuttuu komposti- ja bokashimullaksi, mutta kaikkea ei voi kompostoida. Niinpä siili ja ystävänsä lähtevät kimppakyydillä uuteen jätekeskukseen. Siellä selviää, miksi robotit nostelevat säkkejä uuniin, mitä vanhoista renkaista syntyy ja miten lämpimät kodit liittyvät jätteisiin. Entä mikä ihme on biokaasulaitos?
Kaikki kiertoon -kirja on syntynyt Elle Niemistön ja Marjo Nygårdin yhteistyönä.
Kaikessa on itua – Siilin vihreä päivä
Pikku Siili on touhottanut koko alkuvuoden multaruukkujen ääressä: koulinut ja kastellut, huolehtinut ja hellinyt pieniä kasvinalkuja. Vihdoin kesän kynnyksellä kasvit pääsevät puutarhaan. Syksyllä siili myhäilee: koko kesä on nautittu kasvun kohinasta ja värien juhlasta, ja nyt on aika kuivata ja säilöä!