Sutinaa ja suhmurointia -teos kertoo herkullisia tarinoita luonnosta

Minttu Heimovirran Sutinaa ja suhmurointia – Suomen luonnon ihmeellisiä asukkaita (Kirjapaja) innostaa tutustumaan luontoon uusin silmin. Teos osoittaa, miten kotoinen luontomme on täynnä yllätystarinoita ja miten jokaisella lajilla on oma ainutkertainen tehtävänsä luonnon monimuotoisuudessa.

Minttu Heimovirta kertoo teoksessaan kiehtovasti lajien käyttäytymisestä. Siitä, miten luonto on täynnä muun muassa eriskummallisia perhesuhteita, taitavia tappajia, kavalia huijareita, elämänmittaisia liittoja ja lyhyitä lemmenhuveja – kun luontoa tarkkailee, saippuaooppera jää juonenkäänteissä kakkoseksi!

”Minua on aina kiinnostanut erityisesti eläinten käyttäytyminen. Se, mitä ne tekevät tuolla jossain maan povessa tai kallion kielekkeellä, omissa elinympäristöissään, ja miksi ne käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät”, Heimovirta sanoo. ”Myöhemmässä vaiheessa innostuin myös kasvien käyttäytymisestä, kun ymmärsin niiden yhtä lailla puuhaavan kaikenlaista.”

 

Tekijän oma luontokiinnostus heräsi jo varhain Jacques Cousteaun Merten salaisuuksien parissa ja on poikinut tiede- ja luontotoimittajan työssä satoja luonto-ohjelmia televisioon ja radioon. Heimovirta on taustaltaan biologi ja sittemmin myös eräopas.

”Saatan kuvata kasvien, sienten ja eläinten toimintaa ihmistermein, jotta ne olisivat mahdollisimman helposti ymmärrettäviä”, Heimovirta sanoo. ”Toivon, että tätä kirjaa luetaan pilke silmäkulmassa.”

Parikymmenvuotiaaksi elävää rupikonnaa Heimovirta kuvaa esimerkiksi näin: ”Tätä peräkammarin poikaa eivät maailman houkutukset kiinnosta. Rupikonna viihtyy kotipiirissään eikä näe tarvetta poistua muutoin kuin kerran vuodessa rilluttelemaan soidinlammikolle. Kutemisen jälkeen se palaa kotiin.”

Luonnon mystifioimista ja sepitettyjä taruja hän sanoo vierastavansa, koska todellisuus on moninkertaisesti ihmeellisempää ja yllättävämpää kuin sadut. ”Minua motivoi halu saada ihmiset näkemään, miten upeaa ja säilyttämisen arvoista luonto ja sen monimuotoisuus on. Ja miten ihminen on vain eläin muiden joukossa, yhtä lailla riippuvainen ympäristöstä kuin kaikki muutkin lajit.”

Kirjassa keskitytään suomalaiseen lajistoon, sellaisiin lajeihin, joihin voi helposti törmätä tavallisella luontoretkellä. – Tiesitkö, että kääpä on kylmäverinen murhaaja? Ja että haahkaäiditkin kaipaavat omaa aikaa ja vievät poikueensa siksi päiväkotiin?

 

Minttu Heimovirta: Sutinaa ja suhmurointia – Suomen luonnon ihmeellisiä asukkaita. Kirjapaja 2022. 211 s. Kansi Anna Makkonen. Kl 56/58.9. ISBN 978-952-354-487-1

 

Minttu Heimovirta on toimittaja, biologi ja eräopas. Hän on työskennellyt pitkään Ylen luonto- ja tiedeohjelmissa ja toimittanut mm. suositun Elävät puut -televisiosarjan. Ylläksellä asuva Heimovirta on tottunut luonnossa kulkija ja eläväsanainen kertoja.

 

 

- Tutustu myös näihin -

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon fantasiaromaani M...

lue lisää

Uudessa Lasten virressä lasten ääni kuuluu monin tavoin

lue lisää

Lasten Keskus Helsingin Kirjamessuilla 2022

lue lisää