Symbolien pitopöytään! Liisa Väisäsen uutuusteos vie elämysmatkalle ruoan kulttuurihistoriaan
09.11.2018 | Kirjapaja
Ruoka ei ole pelkkää vatsantäytettä tai hienostuneita makunyansseja. Se on myös täynnä monenlaisia maukkaita merkityksiä. Liisa Väisäsen uutuusteos Symbolien pitopöydässä – Ruokakulttuuria ja maistuvia merkityksiä vie värikylläiselle elämysmatkalle ruoan ja syömisen kulttuurihistoriaan!
Kotikeittiöstä on yllättävän lyhyt matka Aurinkokuninkaan aamiaispöytään, ja perunapussin pohjalla saattaa piileskellä vallankumouksellinen. Mutta mistä pippuri tai hillo kertoo?
Ruokailuun liittyvät tapamme ja tarinamme ovat historiallisempia kuin arvaammekaan, Liisa Väisänen muistuttaa. Ne voivat myös yllättää. Esimerkiksi haarukka on ollut kristityille kauhistus, ja erään kuninkaan ruoansulatusvaivat ovat vaikuttaneet kahvikulttuuriimme.
Jokaisessa kulttuurissa on omia ruokailua koskevia merkityksiä, tapoja ja sisältöjä. Ne liittyvät muun muassa ruokailutilanteisiin, ruoka-aineisiin, aterioihin ja ruokailuvälineisiin.
”Ruokailu on sosiaalista, se on huomaavaisuutta, se on rituaali, jonka avulla voidaan osoittaa yhteenkuuluvuutta tai sulkea pois”, Väisänen kirjoittaa. Monien noudattamiemme tapojen juuret ovat syvällä historiassa, osa periytyy antiikista asti.
Ruokailu onkin kieli, jossa symbolit toimivat sanoina. Runsaasti kuvitettu Symbolien pitopöydässä avaa muun muassa aamiaisen – tuon ylellisen autuuden – taustoja ja kuljettaa brunssin saloihin. Se kurkistaa lounaspöytään, johon jo muinaiset roomalaiset kattoivat kevyesti kasviksia ja kalaa. Myös kesäinen piknik-kori on kaikessa epämuodollisuudessaan täynnä merkityksiä. Perinteisesti yhdessä nautittu illallinen sisältää monitahoista elämän ja ajan kulkuun liittyvää symboliikkaa.
Kaikki voivat ilmaista itseään vivahteikkaasti ja rikkaasti ruokapöydässä!
Liisa Väisänen on uskonnolliseen taiteeseen erikoistunut taidefilosofi, tuottelias tietokirjailija, monipuolinen kulttuurivaikuttaja, suosittu luennoitsija sekä opas ja matka-asiantuntija. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin Pro Arte -mitali ja vuonna 2010 Martti Ahtisaari -mitali. Vuonna 2016 hän sai kirkkotaiteen Engel-palkinnon. Liisa Väisänen asuu Espanjassa.
Liisa Väisänen:
Symbolien pitopöydässä – Ruokakulttuuria ja maistuvia merkityksiä
Kirjapaja 2018
ISBN 978-952-288-914-0
Kansi ja graafinen suunnittelu Tiina Ripatti