Dialogi pelastaa maailman, väittää uutuuskirja

Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka on kirjoittanut kirjan Dialogi pelastaa maailman ja muita oivalluksia käymistäni keskusteluista (Kirjapaja).

Teos johdattaa keskustelutaitoihin rennolla ja mukaansatempaavalla otteella. Esille tuodaan hyväksi havaittuja tapoja käydä dialogia, kuunnella ja olla läsnä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan noin 60 % suomalaisista kokee, että keskustelukulttuurimme on huonontunut. Ylen teettämä kyselytutkimus on osa viisivuotista Ylen ja Erätauko-säätiön koordinoimaa Hyvin sanottu -hanketta.

Laura Arikan mukaan dialogilla on tilanteesta riippuen ennaltaehkäisevä, yhteiskuntarauhaa ylläpitävä ja tervehdyttävä voima. Hyvä dialogi vie elämää ja arkea vaikeuksien jälkeen eteenpäin – dialogi pelastaa maailman.

Kirjassa annetaan konkreettisia neuvoja ja kehotetaan aloittamaan itsestä: Mitä itsessään voisi kehittää? Minkälainen itse on kuuntelijana ja keskustelijana eri yhteisöissä, paikoissa ja tilanteissa?

Oivallus on esimerkiksi seuraavanlainen: ”Kun haluat käydä parempaa keskustelua, aloita itsestäsi. Mutta sen lisäksi: muista aina kysyä myös heiltä, jotka eivät hanakasti ota tai pyydä puheenvuoroja.”

Jokainen on rakentavan, kunnioittavan, kannustavan ja tasapuolisen keskustelun mahdollistaja.

”Olemme erilaisia keskustelijoita, ja kaikkia meitä tarvitaan hyvän dialogin mahdollistamiseksi”, Arikka kirjoittaa. ”Osa meistä voisi osallistua rohkeammin, toiset kuunnella enemmän. Jollekulle olisi hyödyksi tarttua välillä vaikeisiinkin asioihin, toinen voisi antaa tilaa aktiivisemmin myös muille.”

Keskustelutaitoja tarvitaan niin perheen kesken kuin harrastusporukassa, työpaikalla, vapaaehtoistyössä ja hallintohommissa. Hyvästä dialogista on hyötyä, kun pitää tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtää eriäviä mielipiteitä. Dialogin avulla luodaan ryhmähenkeä ja helpotetaan päätöksentekoa.

Laura Arikka on turkulainen kirjailija ja pastori. Hän työskentelee toimitusjohtajana Erätauko-säätiössä, jonka tehtävänä on kehittää suomalaista keskustelukulttuuria. Säätiön ovat perustaneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Sitra, Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden.

 

Laura Arikka: Dialogi pelastaa maailman ja muita oivalluksia käymistäni keskusteluista. Kirjapaja 2021. 159 s. Kansi Pauliina Vesterinen. Kl 14.8. ISBN 978-952-354-310-2

 

- Tutustu myös näihin -

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon fantasiaromaani M...

lue lisää

Uudessa Lasten virressä lasten ääni kuuluu monin tavoin

lue lisää

Lasten Keskus Helsingin Kirjamessuilla 2022

lue lisää