Hannu Mäkelän uutuusteos Valo on kaunis kertomus rakkaudesta ja menetyksestä
25.07.2018 | Kirjapaja
Eräänä yönä Hannu Mäkelän puhelin soi. Anopin lyhyt viesti on pahin mahdollinen: ”Sveta kuoli. Tässä kaikki.”
Hannu Mäkelän uutuusteos Valo – Kertomus rakkaudesta (Kirjapaja 2018) on omaelämäkerrallinen, koskettava kuvaus rakkaudesta ja sielunkumppanin löytämisestä, elämästä kahdessa maassa ja kulttuurissa, äkillisen menetyksen kohtaamisesta ja surun painosta.
Mäkelä menetti puolisonsa Svetlanan yllättäen syyskesällä 2017. Nyt vuosi myöhemmin hän kertoo heidän yhteisen tarinansa ja sen, mitä jää kun toinen on yllättäen poissa.
Mikään eletty ei ole ohitse
”Jo aivan tuttavuutemme alussa Sveta kertoi, että hänen nimensä Svetlana tarkoitti ennen valoa, aurinkoa. Minun Svetani, minun Valoni.”
Hannu Mäkelä kuvaa, millaista on kahden aikuisen ihmisen rakkaus, kun kummankaan ei tarvinnut olla tai tehdä mitään erityisempää: ”Riitti, kun toinen oli siinä lähellä, eli ja hengitti.”
Ja yhtäkkiä toinen on poissa. Mikään eletty ei ole ohitse, mutta kaikki on toisin. Vaimon kuolemaa ei voi ymmärtää ja yhtä vaikea on alkaa elää sen kanssa. Ja silti elettävä on.
”Kuljin hautajaisten jälkeen äkkiä taaksepäin kohti vaimoani, halusin tavoittaa nimenomaan hänet ja hänen myötään meidät ja elämämme, vaikka juuri se oli mahdotonta”, Mäkelä kirjoittaa. Kirjassaan hän tekee tuota matkaa kaikkeen yhdessä koettuun ja kohdattuun.
”Valo loistaa pimeässä, kuten tuolla ulkona makuuhuoneen ikkunan takana puun oksille laitetut pienet tuikut. – – Valoon kyllä yhä uskon.”
Valo – kertomus rakkaudesta on saatavana myös sähkökirjana.
Hannu Mäkelä on kirjoittanut ja toimittanut vuodesta 1965 alkaen noin kaksisataa teosta. Hänen tuotantonsa kuuluu romaaneja, runoja, näytelmiä, kuunnelmia ja tietokirjoja. Taiteen akateemikoksi Mäkelä nimitettiin vuonna 2016. Suomen Kirjailijaliitto myönsi hänelle elämäntyöpalkinnon keväällä 2018.
Hannu Mäkelä: Valo – Kertomus rakkaudesta.
Kirjapaja 2018. 312 s. Kansi Tuija Kuusela. Kl 99.1
Painettu kirja: ISBN 978-952-288-922-5, ovh 32,90 e. Sähkökirja: 978-952-288-923-2.