Noin sata uutta lastenlaulua sisältävä Muskarisoppa tukee kokonaisvaltaista musiikkikasvatusta

Monipuolinen Muskarisoppa – Reseptejä varhaisiän musiikkikavatukseen -kirja (Lasten Keskus 2019) tarjoaa vinkkejä ja sisältöjä pienten lasten kokonaisvaltaiseen ja lapsilähtöiseen musiikkikasvatukseen.

Laulaja, muusikko ja musiikkipedagogi Ulla Piispasen teos sisältää noin sata uutta lastenlaulua, -lorua ja -leikkiä nuotteineen, napakan tieto-osion sekä äänitteen.

Muskarisopasta saa ideoita ja tukea sekä yksittäisten musiikkituokioiden pitämiseen että musiikkikasvatuksen pidemmän aikavälin suunnitelmallisuuteen päiväkodeissa ja vielä peruskoulun ensimmäisillä luokillakin.

Muskarissa opitaan kokien, oivaltaen ja eläytyen. Leikin avulla tutustutaan musiikillisiin perusasioihin, kuten rytmiin, melodiaan, dynamiikkaan, sointiväriin ja harmoniaan.

Muskarisoppa tukee lapsilähtöistä ja osallistavaa musiikkikasvatusta: Musiikkihetkissä lapsi oppii musiikillisten taitojen lisäksi jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja, kuten empatia- ja keskittymiskykyä ja rohkeutta ilmaista itseään. Lisäksi musiikki antaa iloa ja voimaa.

Muskarisoppa on suunnattu lasten parissa työskenteleville opettajille ja ohjaajille, vanhemmille sekä kaikille musiikin oppimisesta ja opettamisesta kiinnostuneille. Kirja kuuluu varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammattilaisille suunnattuun suosittuun Hyvä lapsuus -sarjaan, joka tarjoaa sekä teoriaa että erityisesti käytännön ideoita varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen eri sisältöalueisiin.

Ulla Piispasen lisäksi omat lusikkansa Muskarisoppaan ovat laittaneet kirjailija Eppu Nuotio, säveltäjä Timo Klemettinen ja kuvittaja Mira Mallius.

 

Ulla Piispanen (MuM) on laulaja, muusikko ja musiikkipedagogi, joka on toiminut yli 20 vuoden ajan musiikkileikin ja kanteleensoiton lehtorina sekä kouluttajana Suomessa ja ulkomailla. Piispanen on julkaissut pedagogista materiaalia ja toimittanut Yle Radio 1:n lastenohjelmia.

Timo Klemettinen on säveltäjä, joka on keskittynyt erityisesti lastenmusiikkiin. Hänen katalogiinsa kuuluu yli 500 lastenlaulua.

Eppu Nuotio on kirjailija ja näyttelijä. Nuotion kirjallinen tuotanto sisältää lastenkirjoja, kuunnelmia, näytelmiä, musikaaleja, konserttikäsikirjoituksia ja romaaneja.

Mira Mallius on kuvittaja ja suunnittelija, joka tunnetaan parhaiten metsäneläimistään.

 

Ulla Piispanen: Muskarisoppa – reseptejä varhaisiän musiikkikasvatukseen
Kuvitus ja graafinen suunnittelu Mira Mallius
ISBN 978-952-354-025-5
208 s. | K38.297

 

- Tutustu myös näihin -

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon fantasiaromaani M...

lue lisää

Uudessa Lasten virressä lasten ääni kuuluu monin tavoin

lue lisää

Lasten Keskus Helsingin Kirjamessuilla 2022

lue lisää